Ei tarvitse olla tuomiopäivän profeetta todetakseen: Liikakansoitus ja länsimaiset elämäntavat yhdistettynä viljelypinta-alan pienenemiseen, aikaansaavat ruuan hinnan nousua ja nälänhätää. Merenpinnan nousu, jota kasvihuoneilmiö vääjäämättä aikaansaa, näkyy aluksi tuhotulvina, jotka pilaavat mm. satoja ja nostavat ruuan hintaa entisestään. Lisäksi talouskasvumahdottomuus on tullut tiensä päähän ja vääjäämätön romahdus on ennenpitkää edessä. Pääasiassa nämä kolme tekijää synnyttävät seuraavan, joka on kansojen kuohunta. Korkean nautintotottumustason äkillinen laskeminen, väestömäärän paisuminen liian suureksi ja kasvavan kärsimyksen työntäminen sivuun aikaansaavat halun purkautua. Tälle paineelle etsitään hyväksyttäviä syitä ja ennen pitkää sellainen löydetään naapurivaltiosta... Konflikti voi eskaloitua globaaliksi sodaksi jossa ”roistovaltiot” aloittavat ydinaseiden käytön ja suunnattomia ihmismääriä kuolee…

Valtaapitävien totuus kuulostaa nykyään tältä: "Jos et osaa selittää maailmaa meidän vaatimallamme tavalla, olet väärässä."

 Totuuden sijaan etsitään keinotekoisesti muodostetun dogmin hengessä totuuden kuvaa. Tilanteen valheenomaisuuden päämahdollistaja on, että kyseinen totuuden poissulkeva luonnoton vaatimus tehoaa totuudenmuodostuskriteerinä mainiosti osaan maailmasta, mutta tietyillä alueilla se on käyttökelvoton.

 Kyseinen ulkoinen totuudenlähestymistapa aikaansaa kummallisia seurauksia. Kuulin tänään kuinka eräänlaiseen evoluutiopsykologiaan nojaava, yleistä arvostusta nauttiva ”tiedemies” väitti vakavissaan, että alitajuntaa ei ole, koska siitä ei ole tieteellisiä todisteita.

Seuraava kirjoitus on sekava, vaikeaselkoinen ja monimutkainen. Jotta asia kyettäisiin esittämään pelkistetyn ytimekkäästi ja selkeästi, sen ilmaisemiseen tarvittaisiin suurempi kynä kuin tekijällä on. Sen puutteessa joudun esittämään jäsentymättömän raakileen.

Syvyyssuuntaa ei voi oivaltaa, jos ei ole siihen tarvittavia välineitä. Miten kerrot tämän maalliselle auktoriteetille, joka on koko ikänsä ”opetellut ulkoa toistentietoa” ja jonka äly leikkaa terävästi teoreettisella, juurettomalla sektorilla. Hänellä jää vain yksi reagointitapa: Kieltäminen ja omasta näkökulmastaan perusteltu ylenkatse.

Kun atomia katsotaan kyllin tarkasti, se lakkaa olemasta materiaa ja muuttuu aalloksi. Jotakin samantapaista tapahtuu, kun sana käsitejäädytetään kasvavan exaktiuden toivossa: Liian selkeiksi ja liikkumattomiksi laaditut käsitteet pitävät käyttäjänsä pintatasolla ja hämärtävät viitteenomaista käsityskykyä ja ”hyppyä” vaativien - helpostikin ymmärrettävien - syväasioiden ymmärtämistä.

Tulisi kehittää asteikko, joka kertoo aihealueen tieteellisen tutkittavuuden. Tieteen välineistö ei yllä kaikille aloille mutta se mitä se kykenee lähestymään vain puutteellisesti tai ei lainkaan, kuuluu kuitenkin oudolla ”negatiivisella” tavalla maailmankuvaamme. Tiedeusko vakuuttaa meille rivien välistä, että sen mittarit yltävät kaikkeen olennaiseen, muu ei ole tärkeätä tai jopa: sitä ei ole olemassa.

Tekniikan tutkimuskentällä kyseisen ”tutkimuskykypätevyysasteikon” prosentit lähentelevät sataa. Filosofisissa kysymyksissä puolestaan nollaa.

Toinen olennainen totuus: Tieteelliseen maailmankuvaan on kasvanut, ylivertaisuususkosta alkunsa saanut harha. Sen liturginen seurakunta on niin kauan ajatellut kyseisen ”osittuneen tutkimuskykymaailmankuvan” rajojen sisällä ja kautta, että on unohtanut mittareiden ulkopuolelle jääneen olennaisen osan arvon. Se väheksyy sitä, karttaa sitä, jopa halveksii ja pilkkaa sitä, samalla kun yhteisömme voi yhä huonommin, koska tärkeä osa puuttuu.

Samalla on vaivihkaa tapahtunut myös oivalluskvyn katastrofi: Teoria-, nimi- ja siirtotieto on tehnyt ajattelusta hengetöntä muistelua, joka estää tehokkaasti näkemästä muiden tutkimustapojen oikeutusta.

Jollei tiedosta näitä huomattavia puutteita, asettaa tieteen kevyen kritiikittömästi maailmanuskonnon asemaan. Ja kuten tunnettua: kun ryhmän arvovallasta pääsee osalliseksi, usko ei horju.

Olemme alkaneet uskomaan koetestaamisen ja tutkimusten totuudenpaljastusvoimaan siinä määrin, että, päättelykyky on julistettu pannaan.

Koska olemme koulutetut irtotiedon varastoiksi, useat meistä ovat huomaamattaan menettäneet jotakin arvokasta, joka vaikuttaa kokonaismaailmankuvaamme. Irtotiedon aikakaudella olemme alkaneet luulla tiedoksi yksiulotteista juuretonta "informaatiota" ja keksittyjä asioiden nimiä, ja pudonneet päättely- ja ymmärryskyvyttömyyden ansaan.

 Uskomme huomaamattamme pintapuolisen, "sanajäykistetyn" johdonmukaisuuden ja testauksen yltävän kaikille olennaisille alueille ja olemme hylänneet oivaltavan ajattelun, vaikka todellinen ajatuksen harhaan iskemisen syy on sen kehittämisen laiminlyönnissä ja korvaamisessa allehukuttavalla pintatietomassalla.

Opetuksen tulee olla luonteeltaan kysyvää, ei ilmoittavaa.

Valhe, emävalhe, tilasto, tutkimus… Teoreettinen ajattelu ja ulkomuistitieto eivät ole kykeneviä tulkitsemaan ”käytännössätestaamisalojen” ulkopuolella olevien tutkimusten materiaalia oikein.

Usko tutkimusten erehtymättömyyteen on laajalle levinnyt harha, joka vaikuttaa yhteiskuntien toimintaan ja arvoihin monin tavoin. Niistä koottu maailmankuva jää torsoksi myös siksi, että niiden inhimilliset laatijat valikoivat aiheita vain hyväksytyiltä alueilta ja suunnittelevat kokeensa niin, että vallitseva maailmankuva vahvistuu.

Ilmiselvän epälooginen päätelmä: se että jotakin ei ole todistettu, merkitsee samaa kuin se ettei sitä ole olemassa. Toinen vastaava epäloogisuus on sille sukua: jos ei tutkimuksia ole, asiaa ei tarvitse ottaa vakavasti ja se on todennäköisesti vale. Tämänkaltaisella ajattelulla on yllättävän vankka sija nykyisessä maailmanlähestymistavassa. Vaikka sanallistettu esimerkki osoittaakin paradoksin ilmeisen räikeyden, tähän uskonvaraiseen dogmiin törmää jatkuvasti.

Minä uskon toisen käden tietoihin, tiedeauktoriteettiin ja kaikkivaltiaaseen ennakkoluuloon. Annan yliluonnollisen kohtaamisen pelon vaikuttaa puolueellisesti arvostelukykyyni.  Puolustan näkökantaani silloinkin, kun ilmenee tosiasioita jotka sotivat uskoani vastaan. Ja pyhään kojetestaamiseen meidän herraamme, joka selvittää sen ulottumattomissakin olevan. Ja pyhään yhteiseen ivaan ja pilkkaan, joka syntyi joukkoonkuulumisenhalusta, kärsi ymmärtämättömien vaihtoehtoajattelijoiden typeryydestä, ei kuole koskaan, vaikka toimii ihmiskunnan henkisen haudankaivuun käynnistäjänä. Sillä skeptikoille kuuluu ihmiskunnan mielipideilmaston perimmäinen saneluvalta, oikeassaolemisentarve ja totuuden selättävä kunnianhimo, iankaikkisesti. Aamen."

”Pahuuden”  perusmuoto on totuuden muokkaaminen vastaamaan henkilökohtaisia etuja.

Maailma ei kehity oikeaan suuntaan, koska kulttuuriimme soluttautunut sofistinen itsetehostus aikaansaa pinnanallenäkemiskyvyttömyyttä. Yhdessä ne patoavat olennaisen kehitystä ja aikaansaavat materiaalisen kulttuurin itseäänvahvistavan kierteen.

Lakiuskonnot tekevät hallaa ihmisen luontaiselle arvohierarkialle.

 Riippuvuudet samentavat kauneudentajun ja viisauden silmät.

Kiirehtijän aika juoksee nopeasti ja helpotkin asiat muuttuvat sekaviksi, koska hän keskittyy jo seuraavaan asiaan, ennen käsilläolevan kunnollista sisäistämistä.                     

Materialistisesti suuntautunut tutkija etsii yleensä vain vahvistuksia omalle etukäteisuskolleen.

 Syvällisyys, jota ei ole hedelmöitetty ”tuonpuoleisuuden” oivalluksilla on yleensä pelkkää saivartelua.

Nykyaikana yritetään ihmisille opettaa valmista. Ennen vanhaan tiedettiin, että ihmisen täytyy itse ponnistaa, jos hän tahtoo päästä todelliseen tietoon. (Pekka Ervast)

Jos ihmisen elämästä puutuvat luova työ ja harrastukset, hänen henkinen laiskuutensa saattaa saada elämänenergian purkautumaan asioidenhoitovimmaisen kotipoliisin hyväksytystä (jos sille on ”tilaus” lapsuudenkodin ilmapiiristä) ja ainoaksi jääväästä purkautumiskanavasta.