Tarvitsemme vallitsevan riittävän ulkoisen kehityksen ja järjestelmien jäädyttämistä ja jatkuvan muutospaineen ja sopeutumisen lakkaamista. Pysähtymiseen ja olennaisen punnitsemiseen ei muuten ole aikaa. Sitä paitsi kun ”kehitys” saavuttaa tietyn rajan, se lakka olemasta kehitystä. Ainakaan se ei tao onnellisuutta. Katsokaa länsimaita. Kertokaa mihin (aidosti) onnelliset ihmiset katosivat. Vaivihkainen itsekeskeisyyskehitys ja ajattelun tyrehdyttävä kiire tyrkkäsi heidät nautinnontavoitteluelämän ahneeseen kitaan, ja turpeaan mahaan saakka, josta he ulostuivat sekundaarikulttuurin puuhamiehiksi ja paremmanpuutteessa; elämänonnellisuuden näyttelijöiksi.