Pelkkä ”matemaattinen viileys” ei ole kokonaisälyä, sillä se on etääntynyt tunneherkkyydestä, joka tarjoaa sille vivahderikasta materiaalia olennaisesta. Se, joka esim. näkee ihmisen läpi ensi näkemältä, havaitsee enemmän kuin matemaattinen tunneviileys, jolle se on vaikeaa, tai tapahtuu pelkästään ulkoamitatun, teoreettisen sovellus- ja erehdysalttiin tiedon varassa.

Tunneäly ei ole älyn ja tunteen sekoittamista, vaan hienoviritteinen olennaisen havaitsemiskyvyn ja sitä seuraavan loogisen järkeilyn symbioosi.

Mikäli älyn kehityksessä pidetään tarpeellisena vaatimuksena tunnehavaitsemisen mahdollisimman suurta syrjäyttämistä, ollaan väärällä kehitysraiteella, joka johtaa ”kulma-aivokulttuurin” vahvistumiseen, ja vääjäämättä sen osamaailmankuvan muodostumiseen, jossa nyt elämme.