”Perushenkisyys” ja moraalisuus ovat yleensä sitä että olemme oppineet peittelemään tiettyjä asioita, ennen niiden tietoiseen mieleen nousua. Meistä on tullut valkoiskeksi kalkittujen hautojen kaltaisia ja kuitenkin sisällämme on luita ja saastaa.
 
Tämä torjunnan muoto alkaa ennen pitkää aiheuttaa kehojännityksiä ja sairauksia. Lisäksi alkaa syntyä kieroutuneita ajatuksia ja tarvetta siirtää sisäistä painetta muihin ihmisiin mm. ”vahtimalla” heidän moraalisia puutteitaan.
 
Tiukasta moralistista tulee siis yleensä sisäisesti pahempi, kuin hän oli alussa. Hän alkaa myös huomaamattaan pitää muita ihmisiä pahempina kuin he ovatkaan. Mitä tulee tehdä, jotta ongelmaa ei synny?
 
Ratkaisu on oikeassa ”pahan” käsittelytavassa. Me emme saa taistella huonoja sisäisiä virikkeitä vastaan, vaan meidän tulee taistelutta kulkea niiden ohi ja siten voittaa ne. Näin ne pysyvät ”tietoisuuden puolella”, eivätkä saa aikaan ongelmavyyhtien ketjureaktioita.
 
 Moralistin on kaivettava auki näennäishyvyyden hautausmaansa, jotta hänen usein vihainen tiukkuutensa armoton rakkaudettomuutensa solmu saadaan avattua. Hänen on nähtävä selvästi teeskentelyn ulkokuorensa ja sisäisen tilansa ristiriita, jotta voi havaita muutoksen tarpeen. Aitous, jonka hän huomaamattaan menetti, palaa vasta kun osittunut tajunta palaa torjunnan muurin romahdettua.
 
 Erään Profeetan sanoin: "Älkää tehkö pahalle vastarintaa!" Kuka vielä kuvittelee sen olevan häviäjien, taivaanrannanmaalarien ja pahalle alistujien oppi?